Kymenlaakson Sähkö Oy Energiaa - tietoa ja tarinoita energiasta

Valoa etätyöpisteeseen – valaistuksella on suuri merkitys jaksamisen kannalta

Kotityöpisteen työergonomiaan kannattaa panostaa. Kunnon työvalo on tärkeä hankinta. 

Keväällä etätöitä tehtiin milloin keittiön pöydän ääressä, milloin olohuoneen sohvalla. Useamman etätyöntekijän ja koululaisen tai opiskelijan perheessä työrauhaa etsittiin jopa saunasta, aitasta tai matkailuautosta.

Väliaikaisia ratkaisuja kestää aikansa, ja läppärin kanssa työskentely mukavasti sohvalle tai sängylle käpertyneenä voi olla vaihtelun vuoksi mukavaakin. Pitkäaikaiseksi ratkaisuksi sitä ei kuitenkaan voi suositella. Kun monilla työpaikoilla etätyösuositus jatkuu edelleen, myös kodeissa toimivan työpisteen tai jopa kotitoimiston toteuttaminen on ajankohtainen asia.

Tilaa kotitoimistolle ei kuitenkaan ole välttämättä helppo järjestää, eikä työnantajakaan ehkä avusta ergonomisten kalusteratkaisuiden löytämisessä.

– Avuksi kannattaa ehdottomasti pyytää alan ammattilaista, itsekin kotona usein työtä tekevä sisustussuunnittelija Mirsa Kaartinen neuvoo.

Pieniinkin pulmiin

Mirsa Kaartisen Vanhassa Porvoossa sijaitsevan Sisustustoimisto Hohteen tunnetuimpia sisustuskohteita ovat varmasti Levin Iglut. Parhaillaan hän suunnittelee kerrostalosisustuksia projektirakennushankkeeseen. Suurten kohteiden rinnalla Mirsa Kaartinen suunnittelee sisustuksia myös yksityiskoteihin ja vapaa-ajan asuntoihin.

Sisustussuunnittelija voi tulla mukaan perheen kotiprojektiin jo suunnitteluvaiheessa ja kulkea hankkeessa rinnalla aina sisustusvaiheeseen ja tekstiileiden valintaan saakka.

Kaikki toimeksiannot eivät kuitenkaan ole yhtä suurisuuntaisia. Parhaillaan Mirsa Kaartisella on työn alla lastenhuone, johon asiakas haluaa tehokkaita säilytysratkaisuja ja hyvää tunnelmaa.

– Sisustussuunnittelijan puoleen kannattaa kääntyä pienissäkin pulmissa, Mirsa Kaartinen rohkaisee. – Kodin työhuoneen tai työpisteen suunnittelu on juuri sellainen tehtävä. Tiedämme, kuinka ergonomia on otettava huomioon työpisteessä sekä minkälaisia kalusteita ja materiaaleja markkinoilta löytyy. Moni sisustussuunnittelija tekee myös valaistussuunnittelua.

– Useat sisustussuunnittelijat konsultoivat ja tulevat mielellään ratkaisemaan ongelman paikan päälle – oli kyseessä sitten pienen tilan kalustaminen tai sopivan valaistuksen suunnitteleminen.

Työ siirtyy tarpeen mukaan luontevasti tilasta toiseen

Mirsa Kaartisen perheen koti sijaitsee Porvoon vieressä, idyllisessä Kerkkoossa. Hän on työskennellyt mielellään kotona jo ennen pandemiaa. – Myös mieheni tekee toisinaan etätöitä, ja kun kolme lastamme tulevat kotiin koulusta, työrauhan järjestäminen saattaa olla haasteellista. Teams-palaveria varten menen sillä hetkellä rauhallisimpaan huoneeseen.

Mirsa Kaartisen kotityöhuoneessa on näyttö ja tulostin. – Työskentelen paljon koneen äärellä seisten. Työhöni kuuluu mallipalojen, laattamallien, mattojen ja tekstiilien vertailemista. Työhuoneessa ei ole riittävästi tilaa, joten levitän ne olohuoneen lattialle.

Työpöydän päälle voi toki koota näyttävän
valaistuksen myös erillisistä Airamin LED Decor -lampuista. Lamput jakavat valoa 360 asteeseen, siis myös kannan suuntaan. Opaalikuvun ansiosta lampun valo ei häikäise. Lamppujen valon sävy on miellyttävä puhtaan valkoinen (3 000 K). Kangaspäällysteinen valaisinjohto saa näkyä. Kuva: Airam

Toimiva valaistus

Valaistuksella on Mirsa Kaartisen mukaan sekä itse työskentelyn että siinä jaksamisen kannalta erittäin suuri merkitys. Myös valaistussuunnittelua yhteistyökumppaniensa kanssa tekevä sisustussuunnittelija kiinnittää omassa kodissaan huomiota hyvään valaistukseen.

Mirsa Kaartinen kertoo hämärään vuodenaikaan aloittavansa työt aamulla keittiössä kirkasvalossa latautuen. – Näin saan päivän hyvin käyntiin. Työpisteeni on valaistu varrellisella työvalaisimella.

Värimalleja vertailtaessa valolla on suuri merkitys. Mirsa Kaartinen kertoo luottavansa eniten luonnonvaloon. – Maali- tai laattasävyjä katselen mieluiten luonnonvalossa, päivällä tai eri valaistusolosuhteissa, vaikka tykkäänkin, että koti on valaistu lämpimällä värisävyllä.

Valaistuksen merkitystä ei voi liioitella

Moni tekee kotona työtä keittiönpöydän ääressä. Toisin kuin toimistossa, kotona yritetään usein tulla toimeen yleisvalon turvin. Se on monesti käytännössä pöydän päällä roikkuva valaisin. Sitä ei ole tarkoitettu työvaloksi.

Mirsa Kaartinen neuvoo hankkimaan työtilaan irtovalaisimen, pöytävalon, joka tuo riittävästi valoa näytölle. – Hyvin hämärässä työtilassa voit joutua säätämään näyttöä, ja se rasittaa silmiä. Muista säätää pöytävalaisinta siten, ettei se häikäise työskennellessäsi! Lukemiseen ja koneella työskentelemiseen suositellaan viileää valkoista valoa.

Kun on hankkimassa työvalaisinta, kannattaa samalla suoda muutama hetki kodin muullekin valaistukselle. Jos tuntuu, että siinä olisi kohentamisen varaa, valaistussuunnittelua tekevä sisustussuunnittelija osaa auttaa. Neuvoja voi pyytää myös valaistussuunnittelijalta.

Kotimainen, kompakti ja minimalistinen Valovoima Mini on työpöydälle suunniteltu kirkasvalo, jonka voi halutessaan myös ripustaa roikkumaan kauniista, kasviparkitusta nahkahihnastaan. Työpöydällä valaisimen voi asettaa lepäämään saarnipuiseen kiilatukeen, jossa on kätevät magneettikiinnikkeet.
Kuva: www.innolux.fi

Sessak Nance -pöytävalaisin on helposti säädettävissä ja suunnattavissa. Pronssin väriseen runkoon on integroitu himmennin. K-Raudat

Hornwood-valaisinperheeseen kuuluva Eglo Hornwood edustaa skandinaavista muotoilua. Pöytävalaisimen korkeus on 42 cm,
kupu on metallia ja runko puuta. K-Raudat

Värillä on väliä

Perinteisten hehkulamppujen värilämpötila oli aina sama 2 700 kelviniä (K) eli lämpimän valkoinen. Monet pitävätkin sitä edelleen kauneimpana värilämpötilana. Toiset puolestaan pitävät enemmän kylmemmästä, jopa 4 000 kelvinin värilämpötilasta, jota pidetään puhtaana värinä.

Kun väliaikaiset ratkaisut eivät enää tyydytä: säädettävä Etnicraft Oak Bok -kirjoituspöytä ja Osso-tuolit, joita saa sekä matalina että korkeina. Kuva: Boknäs

Selkeälinjainen Trio Pure -pöytävalaisin toimii työajan ulkopuolella sisustusvalaisimena. Samaan sarjaan kuuluvat myös lattia-, riippu- ja seinävalaisin. K-Raudat

 

MIRSA KAARTISEN VINKIT TOIMIVAN ETÄTYÖPISTEEN TOTEUTTAMISEEN:

  • Pyydä rohkeasti suunnittelija apuun.
  • Keskustele rehellisesti budjetista.
  • Neliöitä ei saa taikomalla lisää.
  • Kodin toimintoja voi mahdollisesti järjestää uudelleen.
  • Ergonomisia kalusteratkaisuja löytyy pieniinkin tiloihin.
  • Jos työskentelet kotona päivittäin, panosta työtuoliin ja pöytään.
  • Harkitse säädettäviä kalusteita.
  • Suunnittelija tietää, mistä kalusteita löytyy, joten säästyt liikkeissä kiertelemiseltä.

Lisää luettavaa

Paljonko polttopuuta pitää ostaa talveksi? Mikä on heittomotti?

Näin paljon pienennät hiilikuormaa siirtymällä päästöttömään sähköön

Unelmien uunit – mitä kaikkea uudet uunit jo osaavat 

Tarkistuslista talveen – valmistele talo lämmityskauteen

Halogeenit korvataan nyt led-lampuilla – tutustu lamppujen energiamerkintään

Kymenlaakson Sähkö Oy

Seuraa Kymenlaakson Sähköä sosiaalisessa mediassa.

Kymenlaakson Sähkö Facebookissa Kymenlaakson Sähkö Instagramissa Kymenlaakson Sähkö Twitterissä Kymenlaakson Sähkö LinkedInissä Kymenlaakson Sähkö Youtubessa

www.ksoy.fi