Kymenlaakson Sähkö Oy Energiaa - tietoa ja tarinoita energiasta
Vapaalla 23.2.2018

Luonto antaa liikkujalle puhdasta energiaa – viisi vinkkiä lumikenkäilyyn

Lumikenkäkävely, Koli Activ Oy, Katariina Okkonen

Lumikenkäily on monen suosikkitapa liikkua talvisessa luonnossa. Eniten lumikenkäretkestä saa irti, kun tallaa oman uransa lumiseen metsään.

– Hauskaa. Helppoa. Sopii kaikille. Talviliikunnan helmi.
Näin lumikenkäilyä kuvailee Koli Activ Oy:n luontopalveluyrittäjä Katariina Okkonen. Talvisesongin aikaan hän opastaa viikoittain matkailijoita lumikenkäilemään Kolin kansallispuistoon ja muualle Kolin vaaroille.
– Lumikengillä luonnon kohtaa helposti. Niillä pääsee joka paikkaan, Okkonen sanoo.
Kolin vaarojen paksuissa kinoksissa ja tykkylumimetsissä lumikengät ovat lyömättömät välineet. Pitovoitelua ei tarvita, ja rinnemaastoissa lumikengät ovat metsäsuksiin verrattuina näppärät.
Matkailukeskusten ja taajamien lähellä on valmiiksi tampattuja reittejä, mutta eniten laji antaa niille, jotka uskaltautuvat tekemään umpihankeen omat jälkensä.
– Ihanteellista on, kun lunta on yli 60 senttiä ja lumikengillä pääsee siitä huolimatta kaikkialle, ilman että uppoaa puolireittä myöten lumeen.

Lumikenkäkävely, Koli, Katariina Okkonen

Kokemuksen myötä lumikenkäilyyn voi liittää myös liukumista ja hyppyjä.

Helpompaa kuin arvaatkaan

Okkosen opastamista lumikenkäilijöistä suurin osa on ensikertalaisia. Kokeilijoiden yleisin kommentti on: ”Yllättävän helppoa!”
Yrittäjä kehottaakin lajia kokeilevia unohtamaan, että heillä on lumikengät jalassa.
– Lumikengillä edetään lähestulkoon kuten pelkät kengät jalassa. Koska lumikengissä on leveyttä, pitää kävellä hieman leveämmässä haara-asennossa.
Askelluksen hienoinen ero normaaliin kävelyyn tulee esiin mäkisessä maastossa. Rinteissä tekee mieli kävellä vinottain, jos ei luota lumikenkien pohjissa olevien piikkien pitoon.
– Parhaan pidon saa, kun lumikenkien kärjet osoittavat suoraan menosuuntaan. Kun lopetat lumikenkien ajattelemisen, kävelet todennäköisesti hyvin sujuvasti, Okkonen nauraa.

Hikijumppaa halukkaille

Okkonen kehuu lumikenkäilyä myös siksi, että jokainen voi säätää rasittavuuden itselleen sopivaksi. Lumikenkäily etenkin sauvojen kanssa kuluttaa energiaa huomattavasti enemmän kuin peruspatikointi.
– Lumikenkälenkistä saa sykettä korkealle nostavan kuntoilusuorituksen, tai voit liikkua leppoisasti maisemia ihaillen, aktiivinen kuntoilija sanoo.
Vaikka Okkonen lumikenkäilee työkseen, laji koukuttaa häntä edelleen vapaa-ajallakin. Vapaalla hän tekee sekä puuskuttavia hikilenkkejä että meditatiivisia retkiä lumen valtakuntaan.
– Tykkylumisista maisemista haltioituvat asiakkaat tuovat hymyn kasvoille aivan yhtä lailla kuin vaikka kuutamolla tehdyt omat retket läpi hiljaisen lumimetsän.
Ehkä suurimmaksi lumikenkäilyn eduksi energinen yrittäjä sanoo sen, minkä luonnossa liikkuvat jo tietävät:
– Kaikki lumikengillä liikkuvat ulkoilijat ovat hyväntuulisia. Ei metsästä tulla ikinä vihaisena pois!

Hyödyllisiä linkkejä lumikenkäilyyn:

Suomen Lumikenkäilijät: www.snowshoe.sporttisaitti.com
Suomen Latu: www.suomenlatu.fi 

Lue lumikenkäilystä blogissa: 
koliliikuttaa.blogspot.fi

Lumikenkäily Koli

Lumikengillä luonnon kohtaa helposti. Niillä pääsee joka paikkaan, sanoo Katariina Okkonen.

Luonto antaa energiaa talvellakin

Tutkimukset vahvistavat, että luonto saa meidät voimaan paremmin: Liikumme luonnossa reippaammin, stressi haihtuu ja keskitymme paremmin. Luonnossa mielialamme kohenee ja suhtaudumme myönteisemmin muihin ihmisiin.
Mutta pätevätkö tutkimustulokset luonnon virkistävästä voimasta myös talven pakkasissa ja lumihangilla, terveysliikunnan professori Raija Korpelainen Oulun yliopistosta?
– Ei ole mitään syytä olettaa, etteivätkö talvisen luonnon vaikutukset olisi samanlaisia. Metsä elvyttää, rauhoittaa, laskee sykettä, vaikuttaa stressitasoon ja aktivoi liikkeelle myös talvella.
Suomalaiset ovat vahvasti luontoihmisiä. Lähes kaikki suomalaiset ilmoittavat omaksi mielipaikakseen jonkin tietyn kohteen luonnossa, esimerkiksi järven rannan, suuren puun tai kiven.
Korpelainen toivoo, että jokainen löytää itselleen ja omaan mielimaisemaansa sopivan tavan liikkua. Professorin omat talviset suosikit ovat metsäsuksihiihto ja lumikenkäily.
– Oleellista on, että liikkumiseen syttyy motivaatio, ja se tuntuu itsestä hyvältä. Se tuottaa varmasti terveyttä ja hyvinvointia.

Viisi vinkkiä lumikenkäilyyn

Miten valita sopivat varusteet lumikenkäilyyn? Tässä lumikenkäretkiä Kolin mäkisissä maastoissa opastavan Katariina Okkosen vinkit Energiaa-sivuston lukijoille:

  1. Malli käytön mukaan
    Lumikenkiä on erikokoisia. Suuret mallit sopivat syvään lumeen ja kookkaimmille liikkujille. Jos käytät lumikenkiä vain lyhyitä matkoja kerrallaan eikä lunta ole paksulti, pienemmät mallit riittävät. Tarkista tuotetiedoista suositeltu käyttäjän paino ja muista ottaa lukuihin mukaan myös kantamiesi varusteiden paino.
  2. Kimppakenkiin helpot siteet
    Jos useampi henkilö käyttää samoja kenkiä, kiinnitä erityishuomio siteisiin. Varmatoimisia ja yksinkertaisia siteitä arvostaa sitä enemmän, mitä useammin säätää niitä sopivan kokoisiksi toiselle käyttäjälle. Side kannattaa myös koesovittaa sellaisilla jalkineilla, joita aikoo käyttää lumikenkien kanssa.
  3.  Hartiajumppaa sauvoilla
    Voit lähteä hangille ilman sauvojakin, mutta sauvoilla pääset tekemään työtä myös ylävartalolla. Sauvat auttavat tasapainon saavuttamisessa. Sauvojen sopiva mitta saadaan kaavalla 0,75 x oma pituus. Muistathan leveän lumisomman!
  4. Lisävarusteet ovat jees
    Paksukankainen säilytyspussi estää lumikenkien pohjissa olevia jäärautoja naarmuttamasta muita tavaroita. Tukevat vaelluskengät ovat mainiot lumikenkäilyyn, mutta matalat varret on hyvä suojata säärystimillä, jotta kenkiin tunkeutuva lumi ei kastele jalkoja.
  5. Voit myös vuokrata
    Jos et käytä lumikenkiä usein tai haluat testata eri malleja ennen omien hankkimista, vuokraa lumikengät. Niitä on tarjolla etenkin lomakeskuksissa muutamaksi tunniksi tai vaikka viikoksi. Omat lumikengät voi antaa edelleen vuokralle esimerkiksi kuinoma.fi-palveluun.

3 kommenttia

Jukka Ratia 25.1.2019 klo 11:48

Vanhemman ihmisen ei pitäisi yksin mennä metsään jos on paljon pehmeeää lunta.Jos kaatuu vaikka olisi kepit,on tosi vaikea npousta pystyyn ilman apua.Kokemusta on!!

Satu Parkko 25.1.2019 klo 12:42

Asiaa. Ja hyvä kuulla noista kuinoma palveluista… Kiitos.

Seppo Pipatti 26.1.2019 klo 13:31

Helpompaa kuin arvaatkaan ! Niinpä kun on sopivat olosuhteet eli välillä on ollut suojaa ja lumi on tiivistynyt ja kantaa kävelijää mukavasti. Vaan niinpä ei ole nyt. Kokeilin eilen tänä talvena ensimmäistä kertaa lumikenkäily, jota olen harrastanut ainakin kymmenen vuotta tuossa lähi maastossa. Pellolla lumikengät upposivat arviolta 15-40 sm pehmeään lumeen. Ei ehkä niin helppoa. Metsässä on puista pudonnut lunta joka on kovettanut hankea ja siellä oli helpompi kävellä kuin aukeilla paikoilla. Eiköhän niitä nuoskakelejä tule tänäkin talvena ja niiden jälkeen on taas nautittavampaa kävellä lumikengillä. Nautitaan talvesta ja lumesta

Jätä kommentti tästä artikkelista

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Sähkösopimuksiin tai asiakkuuteesi liittyvissä asioissa ota yhteys asiakaspalveluumme asiakaspalvelu@ksoy.fi

*
*

Lisää luettavaa

Pienoispuutarha mahtuu vaikka ruukkuun – iloa siitä riittää ympäri vuoden

Omin käsin ihanaa jäätelöä – tee itse kesän parhaat herkut

Sähköiset menopelit yleistyvät vauhdilla – tässä Vuoden pyörät

Lämmikkeeksi kuumaa juotavaa – maistuisiko chilikaakao tai appelsiinin makuinen chailatte?

Energiaa ilmajoogasta – kehon ja mielen hyvinvointia arjen kiireessä

Kymenlaakson Sähkö Oy

Seuraa Kymenlaakson Sähköä sosiaalisessa mediassa.

Kymenlaakson Sähkö Facebookissa Kymenlaakson Sähkö Instagramissa Kymenlaakson Sähkö Twitterissä Kymenlaakson Sähkö LinkedInissä Kymenlaakson Sähkö Youtubessa

www.ksoy.fi